17.6.12

Jokainen puu on yhteydessä toisee-e-eeeennn

Voi veljet!
Eilinen TYEMYY:n Urbaani retriitti - olinko mä oikeasti Suomen Turussa, enkä jollain Berliinin hämyisellä ug-klubilla?! Ihan mahtava tapahtuma ja hieno miljöö, jossa yhdistyivät takavuosien puutalokotibileet ja nuorisotalojen karu rentous risaisine sohvineen.

Harkittiin vielä eilenillalla Klubin Tähti-dj-klubin (siellä oli Mike Joyce!) ja Urbaanin retriitin välillä. Muut olivat jo suunnanneet Urbaaniin retriittiin, ja lopulta mekin Even kanssa päädyttiin siihen. Otettiin pyörät alle ja viiletettiin perille. Ja kyllä kannatti!

Musiikkia oli aina elektrosta ja housesta teknoon, dubsteppiin ja tranceen. Olutta sai ostettua hieman "tiskin alta"-tyylisesti parilla eurolla. Ulkona oli hengailualuetta tuoleineen ja sisällä samaten. Itse tanssilattia oli melko pieni ja pitkänomainen, tunnelma tiivis ja hikinen. Mahtavaa!

Tapahtuma jatkui aamukuuteen saakka. Mä ja Eve (ei tää blogi-Eve, vaan yks toinen :D) oltiin meidän porukasta last men standing ja lähdettiin viimeisten transsitanssien jälkeen koteja kohti siinä viiden pintaan. Huhhei. Ihan sairaan upeeta, että Turussa ja Suomessa järjestetään tällaista.

Aiemmin päivällä oltiin RCM:n Torijameissa (osa Urbaania kesäkuuta) tsekkaamassa skeittikisoja. Sillon oli vielä ihan shortsikelit, mutta iltasella sitten äkisti satoi ja kalseni. Sade kuitenkin väistyi jossain kohtaa. Suomen kesä... Sisko oli myös mun luona käymässä. Anyways, seuraavat (silmänruoka)kuvat ovat skeittikisoista, Retriitistä mulla ei olekaan kuvia.

Toi pikku-ukkeli oli paras!  Ja voittikin oman sarjansa.
Dude, wow!
Dude wow! vol.2
Dude wow! vol.3
Just a dude.
Dudes, wow!
Hehhehh hieno fotarointi :D:DD:D
Even (tai no, sen pikkusiskolta lainassa oleva) iki-ihana melonilaukku!!!!!!
MääRebeTuomasEveEveKaljaHamppaMuuminlihajalka. Siskoa ei kuvissa näy.

Nyt suuntaan suihkuun! Hyvää alkavaa viikkoa, olkoon se aurinkoinen!

<3: Eeva


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yo Mary-Anne!